Vanajanlinna Ralli 15.1.2005

Ahveniston Autourheilijoiden järjestämä 2. Vanajanlinna ralli toimi SM-sarjaan osallistuville kuljettajille erinomaisena testikilpailuna, ennen sarjan avausta. Kilpailussa nähtiin useita kuljettajia testaamassa kalustoaan tulevia koitoksia varten, mutta suurimman julkisuuden keräsi kuitenkin formulatähti Mika Salo, joka teki ensi esiintymisen rallipoluilla N-ryhmän Mitsu Lancerilla. Yleisessä luokassa taisteltiin voitosta kahden WRC:n voimin. Jouni Ampujalla oli ennen viimeistä ek:ta selkeä johto, mutta pikku ajovirheen seurauksena voiton korjasi Jari-Matti Latvala Corollalla. Historicien nopeimmasta suorituksesta vastasi Harri Rämänen Escortilla, kukistaen Fredrik Eklundhin selvällä minuutin erolla. Trophy luokassa Pasi Mannerjärvi oli liikkeellä ensi kertaa a-ryhmän Pololla ja oli uudella autollaan heti hyvässä vireessä. Juha Laaksosen oli n-ryhmäläisellä antauduttava reilulla puolella minuutilla. F-ryhmäläisten voitosta taisteltiin Esa Peltosen ja Mikko Kauppisen kesken. Kisa ratkesi kolmannella erikoiskokeella Kauppisen pyörähdettyä ja menetettyä aikaa yli lähes minuutin. Loppukiri toi luokan kakkostilan 20 sek tappiolla Peltoseen. A-junioreissa Kari Hämäläinen oli omaa luokkaansa, ajaen viidet pohjat. Voitto tuli puolen minuutin erolla Janne Bergin Mitsuun.

 

VIPeille kyytiä tarjosi Jani Paasonen. Hstoricien nopein Harri Rämänen Escortilla.
Fredrik Eklundh hävisi historien voiton minuutilla. Trophyjen voittoon Pasi Mannerjärvi uudella a-ryhmän Pololla.
Jari-Matti Latvala nappasi Vanajanlinna rallin voiton niukalla erolla. Jouni Ampuja sortui viimeisellä erikoiskokeella ajovirheeseen joka maksoi kisan voiton.
Jarmo Mikkonen ajoi harjoitusautollaan kisan kolmoseksi. Jari Kankaanmäen ensi kokeilu nelivedolla sujui mainiosti kisan nelonen.
Toni Klemets oli nopein N-ryhmän kuljettajista. Mika Salon ensi debyytti rallipoluilla sujui hienosti , taakse jäi monta kokeneempaakin.
Jari Toivonen eteni näyttävästi jo ykkösellä.

Junnumestari Ville Hautamäki pikku n-ryhmän nopein.

Esa Peltonen ja Starlet F:n kiireisin. Kolmosen spinni vei Mikko Kauppiselta voiton .
Petri Kaura huhuttiin jo lopettavan rallailun, Vanajassa luokkavoitto. Jukka Hara joutui keskeyttämään jo ykkösen jälkeen.
Kari Hämäläinen ja Honda kovassa iskussa A-junnuissa, voitto. Janne Berg Mitsulla A-junnujen kakkonen.
Kosti Katajamäki osoitti myös WRC:n taipuvan käsittelyssään, alun johtopaikka vaihtui keskeytykseen tekniikkavikaan. Janne Vähämikon ja Mitsu taival alkoi hieman tahmeasti , mutta vauhti parani loppua kohti.

Takaisin...