XII Peurunkaralli SM 11.3.2006

Laukaan Moottorimiesten jo 12. kertaa järjestetty Peurunkaralli päätti viime vuoden tapaan rallin SM-sarjan talvikauden.

In Car -kuvina mm. Jarmo Mikkosen kaksi ulosajoa, sekä Anton Alenin, Jari-Matti Latvalan ja Timo Jaakonsaaren menoa. Koosteita kaksi eri versiota, SM ja kansallinen molemmat saatavana VHS ja DVD versioina, kestoiltaan noin 110min.

videoesittely kisasta - videoprewiew (rm)

Juniorikuljettaja ja museoauto näyttää olevan pitelemätön yhdistelmä, Jari-Matti Latvalalle jo toisen osakilpailun voitto ja kesään pistekärjessä. Edes kuusinkertaisen suomenmestarin Sebastian Lindholmin kokemus ei riittänyt Latvalan lyömiseen, ero 27 s tuli ajamalla myönsi Basti.
Juha Salo palasi Mikkelin keskeytyksen jälkeen takaisin voittokantaan, kolmas voittokaan ei kuitenkaan riitä SM-pistejohtoon. Mikkelissä voittanut Jari Ketomaa haastoi hyvin Salon, mutta nelosella ja vitosella Salo karkasi lopullisesti, eroa jäi 13 sekuntia.
Anton Alen oli ensi kertaa liikkeellä TM-teamin Subarulla. Talven komeetta kotiutui hyvin Subbeen ja nappasi N:n komean kolmostilan, 47 s Salosta. Juho Hännisen kohtaloksi koitui Mikkosen ulosajo kolmosella. Hän joutui odottamaan Mikkosen nostotalkoita lähes minuutin ja tippui ryhmän neloseksi, mutta säilytti N:n SM-pistejohtonsa.
Teemu Laatunen alkaa jälleen saada Subarunsa vauhtiin, Mikkelissä neljäs Laukaassa viides. Ioannis Papadimitriou osoitti jälleen nopeutensa ollen A-ryhmän kolmosena ennen viimeistä, jossa hän sortui lumitöihin lähes neljäksi minuutiksi.
Alexander Dorosinsky oli ennen viimeistä puoli minuuttia Papaa perässä ja neljäntenä, mutta sortui myös lumitöihin viimeisellä. Pikku n-ryhmässä Ville Hautamäki nousi kärkeen kutosella ja nappasi lopulta makean voiton kahdeksalla sekunnilla.
Ailu Magga on ajanut hienon talvikauden , kaksi kakkos ja kaksi kolmos tilaa pitää Magan SM-johdossa. Jarno Kinnunen jatkoi myös tasaisia suorituksia kolmannella tilalla, kesäkauteen startataan pistekakkosena.
Trophyporukan nopein oli Mikkelin tapaan Antero Saari, joka on vihdoin saanut Micran pysymään nipussa. Petri Pesu petrasi Mikkelin kolmostilaansa nyt kakkoseksi.
N-ryhmän puolella viime vuoden mestari Juha Laaksonen piti pintansa. Korvolan virhe helpotti urakkaa. Sami Korvola oli hyvässä vauhdissa, mutta minuutin lumityöt nelosella pudottivat sijoituksen luokan kakkoseksi.
Pelimies Challenge kulkee Mikko Kauppisen hallinnassa, kolme kisaa kolme voittoa. Jarkko Särkkä nappasi kauden kolmannen kakkostilansa. Nyt eroa Kauppiseen 47 sekuntia.
Timo Jaakonsaaren Golfista vauhdikasta Incarina, kisan kolmonen vaihteistomurheista huolimatta. Ulkolaista väriä myös F:n puolella, Caphauskas Ramuras Liettuasta Bemarilla.
A-junioreissa Janne Berg nappasi selkeän voiton Mitsulla. Uran ensimmäinen nuottikisa sujui Pekka Karjalaiselta paremmin kuin hyvin, kisan kakkonen ja luokkavoitto.
Hyvin kurvaili myös Astralla Jarkko Savolainen, jääden kakkostilasta ja luokkavoitosta vain 3 sek. Ison F.n voittaja oli Marko Pulkkinen, joka kukisti Heikkilän 10 sekunnilla.
Jani Heikkilä johti pitkään luokkaansa, mutta kärsi rengasrikon kutosella ja hävisi yli puoli minuuttia. Paavo Hokkaselle pikku F:n voitto.

Takaisin...