 |
 |
Tälle kaudella uutuutena esitellyn sprintin senioriluokan voitti Reijo Hartikka. |
Ladien kisaa hallitsi Minna Irto, kakkoseksi ajanut Riikka Holma hävisi neljä sekuntia. |
 |
 |
Yleiskilpailun voittaja oli jälkkärinä mukaan tullut Tomi Hallia Mitsulla, eroa kakkoseen syntyi reilut kaksi sekuntia. |
Marko Kakko kamppailee yhä autonsa toimimattomuuden kanssa silti luokkavoitto ja kisan kakkostila. |
 |
 |
Toni Nordman oli Mitsulla kisan kolmas, vajaat kuusi sekuntia voittajasta. |
Kimmo Juhannusvuori aiheutti pienen yllätyksen ollen nopein kaksivetoinen. |
 |
 |
Juha Laaksonen alkaa päästä pikku hiljaa sinuiksi etuvedon kanssa , ykkösluokan nopein. |
Marko Mäkilä oli liikkeellä laina-autolla , vauhti oli silti kohdallaan, luokan 4 voittaja. |
 |
 |
Luokassa kolme oli nopein Jukka Yli-Hellä Fiat Unolla. |
Junnukisassa voittovauhtia kurvaili Janne Berg Mitsulla, ylivoimaiseen tapaan. |
 |
 |
Junnukisan kakkonen ex-Teiskonen Corollalla, Juha Raitanen. |
Kisan kolmas, mutta luokan 10 voittaja Timo Hämäläinen RS:llä. |
 |
 |
Jari Karhunen ja Starlet nopein yhdistelmä luokassa kahdeksan. |
Janne Pensikkala testasi avauskierroksella myös pakkivaihteen toimivuutta. |